Virittämön blogi

Kävellessäni auringonpaisteisessa metsässä tunnen, kuinka mielialani nousee; kaunis maisema, raikas ilma ja luonnon äänet herättävät minussa pakahduttavan onnen ja kiitollisuuden tunteen.

Elämän alkutaipaleella on tavallista, että vauva usein nukahtaa rinnalle tai syöttöön pullosta. Tuolloinkin saattaa olla järkevää pyrkiä siihen, että vauva havahdutetaan lempeästi röyhtäisemään syötön jälkeen. Tämän jälkeen uni kun on yleensä rauhallisempaa ilman äkillisiä, niellyn ilman aiheuttamia vatsanväänteitä.

Karolinska Instituutin ja Kööpenhaminan Yliopiston tutkijoiden tekemässä tutkimuksessa huomattiin hiirillä tehdyissä kokeissa, että aamupäivän aikainen intensiivinen liikunta lisäsi aineenvaihduntaa ja poltti rasvaa enemmän kuin myöhään illalla tehty samanlainen liikuntasuoritus.

Mediassa on moni psykologian ammattilainen kertonut olevansa huolissaan suomalaisten jaksamisesta.

Jo kohdussa vauva potkii ja heiluttaa raajojaan spontaanisti. Tämä liikehdintä jatkuu myös heti synnytyksen jälkeen. Tokion Yliopistossa tehdyn uuden tutkimuksen mukaan vauvan sensomotorinen kehitys vaikuttaisi tarvitsevan näitä täysin satunnaiselta vaikuttavia ja spontaaneja liikkeitä.

Nuoruusvuosina unella on tärkeä merkitys keskushermoston kypsymisessä ja itseen kohdistuvien tunteiden säätelyn opettelussa.

Liikunta edistää tutkitusti terveyttä. Lisäksi liikuntaharrastus on parhaimmillaan upea terveyden, ilon, hyvinvoinnin ja energian lähde.

Terveytesi on jo Sinussa.