Tiedostatko, että ihminen on osa luontoa?
IHMINEN ON YHTÄ LUONNNON KANSSA.
Kävin vuonna 2020 Indonesiassa ja todistin omin silmin sitä, miten valtavasti rojua valtameri huuhtoi rannoilleen päivittäin. Niinpä kun vuonna 2021 muutimme kumppanini kanssa Helsingistä Rovaniemelle, oli Lapin luonnon puhtaus ja monimuotoisuus yksi ratkaiseva tekijä muutollemme. Halusin voida paremmin yhdessä luonnon kanssa.
Planetaarinen terveys eli Planetary Health korostaa sitä, että ihmisen ja koko planeetan terveys ovat sidoksissa keskenään.
Kaupungistuminen on erkaannuttanut ihmistä luonnosta sekä fyysisesti että psyykkisesti. Myös globaali jatkuvan taloudellisen kasvun tavoittelu on saanut aikaan kestämättömän tilanteen maapallollamme niin ekologisesti, taloudellisesti kuin sosiaalisestikin.
Luontoympäristön merkityksestä ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille on kertynyt jo paljon tutkimustietoa. Luontoympäristössä oleilulle on löydetty runsaasti fysiologisia ja mielenterveydellisiä vaikutuksia:
🌱MIELIALAAN, sillä luontoympäristö vähentää masennusta, ahdistusta ja stressiä sekä lisää tarkkaavaisuutta
🌱AIVOIHIN, sillä luontoympäristö rauhoittaa prefrontaalista aivokuorta ja mantelitumaketta
🌱SYDÄN- JA VERENKIERTOELIMISTÖÖN, sillä luontoympäristö laskee verenpainetta ja sydämen sykettä
🌱UMPIERITYKSEEN JA AUTONOMISEEN HERMOSTOON, sillä luontoympäristössä kortisolin ja adrenaliinin eritys vähenee ja parasympaattisen hermoston toiminta voimistuu
🌱IMMUNOLOGISIIN PROSESSEIHIN, sillä luontoympäristö laskee allergian ja astman sekä tyypin 1 diabeteksen riskiä ja lisää immuunipuolustuksen luonnollisia tappajasoluja (NK)
🌱MIKROBIOMIIN iholla, suolistossa ja limakalvoilla, sillä mikrobiomi monipuolistuu luontoympäristössä
(Lähde: Duodecim-lehti 10/2023, Planetaarisen terveyden teemanumero)
Suojele luontoa, sillä se suojelee meitä.
Mielen ja ruumiin terveys edellyttävät kestäviä suhteita ihmisen ja muun luonnon välillä.
w w w . v i r i t t a m o . c o m