Imeväisen osteopaattinen hoito ja sairaanhoitajan ohjaus
Tilanteita joissa vanhemmat hakevat imeväiselleen apua osteopaatilta ovat mm. imuotteen haastavuus, hankaluudet syömisessä, ylenmääräinen pulauttelu, mahavaivat, levottomuus ja epäsymmetrisyys kehon tai kehonosan liikuttamisessa.
Jo aivan vastasyntynyttäkin lasta voidaan hoitaa osteopaattisella hoidolla.
Imeväisen osteopaattinen hoito on aina asiantuntevaa, lempeää ja vauvaa kuuntelevaa. Hoito tehdään aina vauvan ehdoilla.
Osassa Euroopan maita ja Yhdysvaltoja osteopaatti tarkastaa ja hoitaa vastasyntyneitä jo lapsivuodeosastolla. Näin päästään hyvin varhaisessa vaiheessa hoitamaan mahdollisia raskauden ja synnytyksen aikana ilmenneitä rasituksia vauvan kehossa.
Vauva tarvitsee kehittyäkseen vuorovaikutussuhteen toiseen ihmiseen. Vauvalla on tarve ja valmius vuorovaikutukseen syntymästä alkaen. Pysyvä ja läheinen suhde vanhemman kanssa on vauvan kehityksen kannalta tärkeä ja rakentaa perusturvallisuutta jo aivan vauvavaiheesta alkaen.
Kun Sinulla on kysymyksiä tai toivot terveydenhuollon ammattilaisen tilannearviota imeväisestäsi, ota minuun yhteyttä,
Tarkastelen ja tutkin imeväistäsi sairaanhoitajan ja osteopaatin käsin ja silmin sekä hoidan vauvaasi osteopaattisesti hänen ehdoillaan. Saat minulta lisäksi ohjausta varhaiseen yhteiseen vuorovaikutukseenne ja käytännön vinkkejä vauvasi hyvinvoinnin ja hoidon sekä perheenne hyvinvoinnin tueksi.
Mitä luonani tapahtuu imeväisen hoitokäynnillä?
Ensimmäisellä käynnillä käymme yhdessä kanssasi läpi imeväisesi voinnin kohdusta syntymään ja syntymän jälkeen. Lisäksi käymme yhdessä keskustellen läpi myös äidin voinnin raskauden ja synnytyksen aikana sekä sen, kuinka olet toipunut synnytyksestä. Lisäksi keskustelemme siitä, miten imetys on teillä käynnistynyt ja kuinka se nyt vauvasi kanssa sujuu.
Huomioin keskustelussamme myös perheenne kokonaistilanteen nyt kun perheenne on kasvanut uudella perheenjäsenellä💕.
Alkukeskustelumme jälkeen tarkastan vauvasi sairaanhoitajan ja osteopaatin silmin ja käsin. Kerron Sinulle tekemistäni tutkimuslöydöksistä ja hoidan vauvaasi osteopaattisesti, löydösteni perusteella.
Vauvasi vanhempana otan Sinut aktiivisesti mukaan hoitotapahtumaan. Sinä olet tärkeä tekijä edesauttamassa hoidon ja hoitotilanteen onnistumista.
Tekemäni osteopaattinen hoito on aina hyvin hellävaraista ja vauvaasi kuuntelevaa. Usein miten vauvat nauttivat saamastaan hoidosta ja ilmaisevat sen jokeltelulla tai joskus myös nukahtamalla.
Itse hoitotapahtuma ei ole kovinkaan pitkä, sillä vauvan kehon kyky vastaanottaa hoitoa on rajallinen. Mikäli vauvasi on vastaanoton aikana nälkäinen, voit imettää/syöttää häntä. Mikäli se vauvalle sopii, voin hoitaa häntä osteopaattisesti myös syötön aikana.
Kun käynnillä tehtävä osteopaattinen hoito on valmis, keskustelemme vielä yhdessä kanssasi mahdollisesti muista vauvasi hoitoon tai vointiin liittyvistä, mieltäsi askarruttavista asioista. Saat käynnilläsi myös ohjausta kotona tehtävään, vauvan hyvinvointia ja osteopaattista hoitoa tukevaan omahoitoon.
Imeväisten ensikäynnin pituus luonani on n. 75 min ja jatkokäynnin pituus noin 50-60 minuuttia.
Vastaan mielelläni kysymyksiisi💕.
HUOM! Tiesithän että teen myös mielelläni kotikäyntejä imeväisten osteopaattisen hoidon tiimoilta Rovaniemellä
Kotona perhe saa olla rennosti omassa tutussa ja turvallisessa ympäristössään ja hoitokin onnistuu hyvin. Tuolloin ei perheen myöskään tarvitse lähteä kotoa, pakata ja pukea ulkovaatteita, lähteä ajelemaan, parkkeeraamaan ja olemaan ajoissa paikalla. Minä huolehdin kaikesta ja tulen teille kotiin.
Mainitse aikaa varatessasi, mikäli toivot kotikäyntiä. 💕
Tuolloin minä otan Sinuun yhteyttä. Joskus varaamaanne aikaa täytyy logistisista syistä muokata 15-30 min suuntaan tai toiseen, mutta sovimme siitä yhdessä
🌸Nähdään teillä kotona!
Olen Valviran rekisteröimä nimikesuojattu osteopaatti, laillistettu sairaanhoitaja ja imetysohjaaja.
Olen opiskellut osteopaatiksi Metropolia Ammattikorkeakoulun nelivuotisessa osteopatian tukinto-ohjelmassa Helsingissä.
Sairaanhoitajaksi valmistuin vuonna 1996 Helsingin Sairaanhoito-opistosta. Syvennyin opinnoissani lasten sairaanhoitoon. Sairaanhoitajan ammatista minulla on 17 vuoden työkokemus, joista yli 10 vuotta olen työskennellyt lasten sairaanhoidossa mm. lasten päivystyspoliklinikalla, lasten akuuttikotisairaanhoidossa, lastenosastoilla ja lapsivuodeosastolla. Olen hoitanut sairaanhoitajan urani aikana tuhansia lapsia ja perheitä. Aikuispuolella olen työskennellyt sairaanhoitajana mm. leikkausosastolla, päiväsairaalassa ja naistentautien osastolla.
Olen lisäksi imetysohjaaja. Suoritin osteopaatin opintojeni aikana "Breasfeeding and Early Interaction" -opintokokonaisuuden, joka sisältää mm. WHO:n imetysohjaajaopinnot ja opintoja varhaisen vuorovaikutuksen tukemiseen.