Pienen hyvä uni -palvelu lapsellesi
Uni on tärkeää koko perheen hyvinvoinnin kannalta. Kun lapsi on yli 6 kk vanha ja kiinteiden ruokien syöminen on hyvässä vauhdissa, on myös kokonaisten öiden nukkuminen mahdollista -koko perheelle.
Lasten unen määrässä ja laadussa tapahtuu ensimmäisten kahden elinvuoden aikana moninaisia muutoksia.
Vastasyntynyt nukkuu tyypillisesti noin 2-4 tunnin jaksoissa epäsäännöllisesti ympäri vuorokauden. Uni jakautuu tuolloin sekä päivälle että yölle.
Kun lapsen melatoniinin tuotanto käynnistyy, n. 2-3 kuukauden iässä, päiväaikaisen unen määrä vähenee ja pisimmät unijaksot alkavat sijoittua yöhön.
N. 6 kk iässä lapsen vuorokausirytmi kypsyy ja päiväaikaisen unen osuus pienenee noin kolmannekseen.
Samoihin aikoihin nukahtamisviive lyhenee keskimäärin alle 30 minuuttiin. Kyselyiden mukaan noin puolet 6 kk ikäisistä nukkuu 8 h yöunia, vaikka luku voisi olla suurempikin.
Lyhyet yöheräämiset ovat yleisiä ensimmäisen ikävuoden ajan. Päiväunen tarve pienenee yksivuotiaana noin viidennekseen kokonaisunentarpeesta. Yöheräämiset vähenevät edelleen myös toisella ikävuodella itsesäätelyn kehityksen myötä.
Miksi lapsi heräilee yöllä?
Unioireet voivat olla mm. normaaleja ikään liittyviä kehityksellisiä haasteita tai niiden taustalla voi olla unta haittaavia ulkoisia tekijöitä.
Lapsen nukkumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten mm. lapsen valveillaolon aktiivisuus, ravitsemus, perheen vuorokausirytmi, valaistusolosuhteet, perheen iltarutiinit, vanhempien ja lapsen suhde sekä muutokset kasvuympäristössä ja ajoittain myös somaattiset sairaudet.
Pienen uni -palvelu lapsellesi
Lasten sairaanhoitajana työskennellessäni olen päässyt auttamaan useita kymmeniä perheitä löytämään vauvalle selkeän unirytmin.
Yhdessä vanhempien kanssa olemme saaneet lapsen unirytmiä muutettua perheen arjen kannalta toimivammaksi ja tietenkin myös lapsen hyvinvointia ja kehitystä tukevaksi. Suurimmat muutokset ovat olleet lähtöisin vanhempien ohjaamisesta näkemään perheen toimintatavat ja lapsen kokonaistilanne. Joskus kaikki perheen toimintatavat eivät tue lapsen hyvinvointia tai luontaista unirytmiä ja se on minun ulkopuolisena helpompi havaita.
Unitilanteeseen saamme usein positiivisen käänteen, kun lapsen arjessa tulevat huomioiduiksi lepo, fyysinen aktiivisuus, läheisyys, ravitsemuksen tarve ja näiden suhde.
Uni on perustarve sekä terveyden ja hyvinvoinnin ehto. Olen mielelläni perheesi apuna silloin, kun yli 6 kk ikäisen lapsenne yöunet ovat katkonaisia.
Pienen hyvä uni -kotikäynnin pituus on 90 minuuttia ja siihen sisältyy:
💚 Kattava haastattelu lapsesi tilanteesta kotonanne, mikäli se etäisyyksien puolesta on mahdollista. Näin pystyn auttamaan perhettänne juuri teidän tarpeittenne ja tilanteenne mukaan. Tässä palvelussa kotikäynnin etäisyys voi olla 0-20 km. Etäisyys lasketaan hoitohuoneelta (Riistatie 3A6, 96100 Rovaniemi).
💚 Lapsesi tutkiminen sekä osteopaattisesti että sairaanhoitajan silmin ja käsin.
💚 Lapsesi osteopaattinen hoitaminen.
💚 Syväluotaava keskustelu lapsen unirytmistä ja perheenne kokonaistilanteesta.
💚 Konkreettisia neuvoja ja ohjeita sekä kirjallinen ohjeaikataulu räätälöitynä juuri teidän perheenne tarpeisiin ja lapsenne hyvinvointia tukevan vuorokausirytmin tueksi.
💚 Lisäksi saat minulta tukea muutokseenne myös yhdellä etäkonsultaatiokerralla. Sen aikana keskustelemme siitä, miten olette saaneet suunnitelman toteutukseen ja minkälaisia muutoksia olette havainneet lapsesi päivärytmissä ja hyvinvoinnissa. Saat tässä konsultaatiossa minulta tarvittaessa lisävinkkejä unirytmin muutoksen tueksi. Etäkonsultaatio on hyvä pitää tarpeittenne mukaan noin 1 viikon sisällä kotikäynnistäni. Konsultaatiokeskustelun käymme toiveesi mukaan joko puhelimitse tai viestimillä.
Vastaan mielelläni kysymyksiisi😊. Ota minuun yhteyttä ja sovitaan yhdessä perheenne aikatauluun ja lapsesi rytmiin sopiva (koti)käyntiaika.
Pienen hyvä uni -palvelun pikkuasiakkaani äidin kertomaa:
Nyt on takana 24h uudella rytmillä ja viime yönä lapsi heräsi YHDEN KERRAN koko 11h yöunien aikana.
Tätä ei siis ole tapahtunut koko 9 kk aikana kertaakaan aikaisemmin.
En olisi ikinä uskonut että näin "vähällä" ja lyhyellä aikavälillä saataisiin näin suuria muutoksia aikaan!